Lehti suomalaiselle sijoittajalle
Danske Bank |
4.8.2020

Viikkokatsaus: Eläköön teknologia!

Viime viikko oli yksi kiireisimmistä tulosjulkistusten osalta, ja viikko myös jatkoi positiivisten yllätysten putkea etenkin amerikkalaisten suurten teknologiayhtiöiden osalta. Viikko päättyikin Yhdysvalloissa nousuun. Kuitenkin, vaikka tuloskausi on tuonut toivon pilkahduksen sijoittajille, on vielä ilmassa epävarmuutta liittyen koronavirukseen, ja myös politiikkauutisia on syytä pitää silmällä.

Teknologiayritykset osoittavat ylivoimansa tuloksentekokyvyssä

Viime viikkojen aikana suuri osa amerikkalaisista ja eurooppalaisista yhtiöistä on julkistanut toisen vuosineljänneksen tuloksensa. Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää lupaavalta: sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa yritykset ovat pärjänneet analyytikoiden odotuksia paremmin. Kuitenkin niiden eurooppalaisten yhtiöiden, jotka löivät odotukset, osakkeet ovat tuottaneet keskimäärin paremmin kuin amerikkalaisten positiivisten yllättäjien osakkeet. Vahvempaa kehitystä saattaa tukea se, että eurooppalaiset osakkeet ovat yhä tuottokehityksessä amerikkalaisia osakkeita jäljessä vuoden alusta, ja siten nousuvaraa positiivisten yllätysten osuessa kohdalle on enemmän.

Huipennus nähtiin, kun amerikkalaiset suuret teknologiayhtiöt raportoivat tuloksensa. Teknologiajättien tulokset ylittivät analyytikoiden odotukset, ja tuloksena koko Yhdysvaltojen osakemarkkina sai näiden yhtiöiden johdolla lisää vauhtia nousuun. Aiemmin on ollut epäilyjä siitä voivatko nämä yritykset toimittaa odotetun kaltaisia tuloksia, ja itse asiassa koko teknologiasektori jäi koko markkinan tuotosta jälkeen heinäkuussa. Nyt näkymät ovat kuitenkin varmemmalla pohjalla, ja tämä tukee myös koko Yhdysvaltojen osakemarkkinaa, koska teknologiayhtiöiden painoarvo koko markkinassa on suuri ja siten niillä on myös suuri vaikutus koko markkinan kehitykseen.

Tulosraportit ja niiden kommentit tulevasta tarjoavat mielenkiintoisia näkökulmia. Monet yritykset ovat lakanneet kokonaan antamasta ennusteita tulevasta, ja epävarmuus talouden kehityksestä lähiaikoina on yhä suurta. Ohjaus tuloksen kehityksestä on tällä hetkellä harvinaista, mutta Yhdysvalloissa on joitakin yrityksiä, jotka ovat jälleen ryhtyneet antamaan tarkempia ennusteita tulevasta tuloskehityksestään. Nämä ennusteet näyttävät paremmilta kuin mitä analyytikot ovat odottaneet, ollen mahdollisesti aikainen positiivinen merkki tulevasta tulosten elpymisestä.

Kaiken kaikkiaan, se mitä yritykset kertovat tulevasta, on yhä tärkeämpää, koska tällä hetkellä analyytikoiden odotukset vuoden 2021 EPS-kasvusta globaalisti ovat noin 30 prosentin tasoa. Loppuvuoden tuloksia ja ohjausta tulevasta verrataan näihin korkeisiin odotuksiin, ja siksi positiiviset kommentit yhtiöiltä näin aikaisessa vaiheessa voivat antaa tukea odotuksille. Eurooppalaisten yhtiöiden osalta on nähtävissä muutama mielenkiintoinen aihe. Ensinnäkin yritykset kommentoivat, että ovat hyötyneet kehittyviltä markkinoilta tulevasta kysynnästä. Tämä on lupaavaa etenkin kehittyvistä markkinoista hyötyville eurooppalaisyrityksille, mutta nähdäksemme helpoin tapa hyötyä tästä vahvuudesta on ylipainottaa kehittyvien markkinoiden osakkeita suoraan. Toinen eurooppalaisiin osakkeisiin vaikuttava tekijä on valuuttakurssi. Euro on vahvistunut dollaria vasten viime aikoina, eikä tämä ole hyvä uutinen eurooppalaisille vientiyhtiöille, jotka saavat maksun tuotteista ja palveluista dollareissa. Eurooppalaisissa tulosraporteissa on ollut jo nähtävissä valuuttakurssin negatiivinen vaikutus tuloksiin. Vaikka valuuttakurssien vaihtelu on mielestämme väliaikainen tekijä osakkeille, on se myös negatiivinen ajuri, joka tukee alipainoamme eurooppalaisissa osakkeissa.

Korona, talousluvut ja politiikka ajavat markkinoita

Koronaviruksen osalta tilanne muuttuu koko ajan. Yhdysvalloissa tartuntatilastot ovat olleet nousussa, mutta nyt näyttäisi, että uusien tartuntojen kasvu on hidastumassa. Myös joissakin eurooppalaisissa maissa on nähty kasvua tartunnoissa. Tällä hetkellä tartuntoihin reagoidaan paikallisilla rajoitustoimilla. Vaikka tämä ei tarkoita maaliskuun kaltaista totaalista yhteiskunnan seisauttamista, voivat rajoitustoimet silti hidastaa talouden elpymistä. Siksi sijoittajat pitävät koronavirustilannetta silmällä, ja virus säilyy puheenaiheena siihen saakka kunnes rokote on saatavilla.

Politiikka voi tällä hetkellä vaikuttaa suuresti sijoittajien tunnelmiin. Yhdysvalloissa ei ole vielä päästy sopuun uudesta tukipaketista. Sijoittajat tarkkailevat uutisia tarkkaan, ja jos prosessissa kestää liian kauan voivat markkinat hermostua aiempien tukitoimien päättyessä. Siksi Yhdysvaltojen tilanne elvytyksen osalta on erittäin tärkeä ajuri markkinoille tämänkin viikon aikana. Toinen tärkeä aihe on Yhdysvaltojen ja Kiinan suhde. Molemmilta puolilta on nähty toista osapuolta kritisoivia kommentteja ja toimia, saaden paljon palstatilaa. Näkemyksemme kuitenkin on, että ellei nokittelu uhkaa ensimmäisen vaiheen kauppasopimusta, ei markkinoilla ole syytä huolestua suuremmin vaikka kova retoriikka puolin ja toisin voi hermostuttaa sijoittajia.

Tällä viikolla luvassa on tärkeitä talouslukujulkistuksia. Viikon alkupuolella julkaistaan heinäkuun lopulliset ostopäällikköindeksit Yhdysvalloille, Euroopalle ja Kiinalle. Maanantaina nähtiin Kiinan teollisuuden ostopäällikköindeksi, joka oli odotettua parempi. Ostopäällikköindeksit ovat tärkeitä talouden elpymisen indikaattoreita, ja siksi voivat vaikuttaa paljonkin markkinoiden tunnelmiin. Perjantaina julkaistaan Yhdysvaltojen työllisyysraportti. On mielenkiintoista nähdä, miten Yhdysvaltojen työmarkkinat kehittyvät tässä koronavirustilanteessa, ja yllätykset luvuissa voivat liikuttaa markkinoita. Voisi veikata, että tällä viikolla ei ehdi tylsistyä.

Danske Bank: Suomen Osakesäästäjien edut

Danske Bank: Jokaiselle löytyy sopiva tapa sijoittaa

Lisää aiheesta "Danske Bank"