Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Päivittäistavarakauppa on edelleen Keskon syömähammas. Pääjohtaja Mikko Helanderin mukaan kauppakonserni on pystynyt ottamaan kilpailijoilta markkinaosuutta tänä vuonna.

Kesko täytti kovat odotukset – ennätyskvartaalien putki jatkui

Kauppakonsernin myynti ja kannattavuus kohenivat selvästi heinä-syyskuussa.

Keskon jatkuvien toimintojen liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa 2 803,9 miljoonaan euroon, mikä oli 6,1 prosenttia vuodentakaisesta enemmän. Liikevaihto kasvoi vertailukelpoisesti ilman yritysjärjestelyiden vaikutusta ja paikallisissa valuutoissa 2,9 prosenttia.

Toteutuma oli odotettua parempi, sillä analyytikkojen konsensusennuste oli 2 798 miljoonaa.

Konsernin liikevaihto kasvoi Suomessa 3,8 prosenttia ja vertailukelpoisesti 2,3 prosenttia. Muissa maissa liikevaihto kasvoi 14,5 prosenttia ja vertailukelpoisesti 5,2 prosenttia. Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat erityisesti konsernin kasvustrategian mukaiset yrityskaupat Ruotsissa ja Norjassa.

Keskon kansainvälisen toiminnan osuus liikevaihdosta oli noussut 1,7 prosenttiyksikköä vuodentakaisesta ja oli nyt 23,4 prosenttia.

Päivittäistavarakaupassa liikevaihto kasvoi loppukesällä 3,7 prosenttia. Liikevaihto kasvoi kaikissa ruokakauppaketjuissa sekä Kesprossa. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa liikevaihto kasvoi 8,4 prosenttia. Liikevaihto kasvoi vertailukelpoisesti Suomessa, Baltiassa ja Valko-Venäjällä.

Erikoiskaupassa liikevaihto laski 4,6 prosenttia ja vertailukelpoisesti se pysyi edellisen vuoden tasolla.

Autokaupassa liikevaihto kasvoi 11,3 prosenttia ja laski vertailukelpoisesti 5,9 prosenttia. Autokaupan kuluttajamarkkinassa kysyntää heikensi epävarmuus autoverotuksesta ja autojen käyttövoimaan liittyvä keskustelu sekä muutos WLTP-päästömittausmenetelmässä.

Keskon jatkuvien toimintojen vertailukelpoinen liikevoitto oli heinä-syyskuussa kasvanut 152,0 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 137,0 miljoonasta. Analyytikot olivat odottaneet 150 miljoonan euron voittoa.

- Päivittäistavarakaupassa kannattavuutta paransivat hyvä myynnin kehitys sekä toiminnan tehokkuuden parantuminen. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi erityisesti Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Valko-Venäjällä. Norjassa ja Ruotsissa kannattavuus on parantunut toteutuneiden yrityskauppojen ansiosta. Baltiassa vertailukelpoinen liikevoitto alitti vertailukauden tason, osavuosikatsauksessa kerrotaan.

Viime vuonna ja tämän vuoden alkupuoliskolla toteutuneiden yrityskauppojen osuus rakentamisen ja talotekniikan kaupan vertailukelpoisesta liikevoitosta oli 9,7 miljoonaa euroa, kun viime vuonna samaan aikaan osuus oli 2,5 miljoonaa.

Autokaupan vertailukelpoinen liikevoitto laski kolme miljoonaa euroa 5,0 miljoonaan liikevaihdon laskusta johtuen.

- Kolmas neljännes oli jälleen historiamme kaikkien aikojen paras. Päivittäistavarakaupan sekä rakentamisen ja talotekniikan kaupan kehitys oli kautta linjan vahvaa. Autokauppa kävi odotuksiamme vaisummin, mutta piristyi neljänneksen loppua kohti, pääjohtaja Mikko Helander summasi loppukesän sujumista.

- Erityisen iloinen olen siitä, että olemme strategiamme mukaisesti vahvistaneet kannattavaa kasvua ja markkinaosuuksiamme sekä orgaanisesti että onnistuneilla yritysostoilla.

Tulos pesi odotukset

Tulos ennen veroja oli veroja heinä-syyskuussa 154,8 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten se oli 108,5 miljoonaa. Analyytikot olivat ennakoineet tuloksen nousevan maltillisemin, 125 miljoonaan.

Keskon jatkuvien toimintojen vertailukelpoinen tulos osaketta kohden hyppäsi 1,01 euroon verrokkikauden 0,81 eurosta. Ennusteet oli viritetty 0,96 euron tulokselle per osake.

K-ryhmän (Keskon ja ketjukauppojen) vähittäis- ja yritysasiakasmyynti (alv 0 %) oli heinä-syyskuussa kaksi prosenttia parempi kuin viime vuonna samalla jaksolla ja oli 3 508,3 miljoonaa euroa.

- Päivittäistavarakaupassa myynti kasvoi, markkinaosuus vahvistui ja kannattavuus parani edelleen. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 93,5 miljoonaa euroa ja liikevaihto kasvoi 3,7 prosenttia. Erityisesti K-Citymarketien kehitys oli vahvaa. Päivittäistavarakaupassa strategiset panostukset kauppojen uudistuksiin sekä kauppakohtaiset oman alueen ja asiakaskunnan mukaan räätälöidyt liikeideat vahvistivat myyntiä. Myös ruoan verkkokauppa jatkoi vahvaa kasvua, Helander kertoi.

Rakentamisen ja talotekniikan puolella loisti K-Rauta.

- Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa myynti kasvoi ja tulos vahvistui etenkin Suomessa K-Raudan hyvän tuloskehityksen sekä Ruotsissa ja Norjassa toteutettujen yritysostojen ansiosta. Myös Onnisen vertailukelpoinen tulos vahvistui. Alkuvuonna Ruotsissa hankittu Fresks-rautakauppaketju integroitiin onnistuneesti osaksi Keskoa ja muutettiin K-Byggiksi. Ruotsin lisäksi myös Norjassa toimenpiteet markkina-aseman vahvistamiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi jatkuivat. Toimialan vertailukelpoinen liikevoitto kolmannella vuosineljänneksellä oli 60,3 miljoonaa euroa ja raportoitu liikevaihto kasvoi 8,4 prosenttia. Myynnin kasvu ja tulosparannus osoittavat, että strategia ja sen toteutus toimivat hyvin.

Valoa näkyi myös pitkään jarrutelleessa autokaupassa.

- Autoalan markkina on heikentynyt viime syksystä lähtien ja elpynyt odotuksiamme hitaammin. Markkinatilanteesta huolimatta uskon, että autotoimialamme kilpailukyky vahvistuu uudistuvan malliston, saatavuuden paranemisen ja toteutettujen tehostamistoimenpiteiden ansiosta. Tämän lisäksi toteutetut jälleenmyyntiverkostoa vahvistavat yrityskaupat tukevat autotoimialan kannattavaa kasvua.

Positiiviset näkymät

Rullaavasti näkymiään ohjaava Kesko ennakoi jatkuvien toimintojensa liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan seuraavalla 12 kuukauden jaksolla edeltäneitä 12 kuukautta suuremmiksi.

- Talouskasvun hidastumisesta huolimatta näkymämme ovat positiiviset.Ennakoimme vertailukelpoisesti jatkuvien toimintojen liikevaihdon seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason. Jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton ennakoidaan seuraavan 12 kuukauden ajanjaksolla ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason, Helander toteaa.

Kauppakonserni huomauttaa, että sen toimintamaissa yleiseen talouskehitykseen liittyvä epävarmuus on kasvanut ja talouden kasvuvauhdin ennakoidaan hidastuvan. Suomen päivittäistavarakaupassa kilpailun ennakoidaan jatkuvan kireänä, mutta markkinan odotetaan kasvavan.

Pohjois-Euroopan rakentamisen markkinassa uudisrakentamisen volyymin ennakoidaan normalisoituvan huippuvuosien tasosta ja painopisteen siirtyvän korjausrakentamiseen. Suomen autokaupassa markkinan ennakoidaan olevan keskimääräistä matalammalla tasolla.

Kurssiin nostetta

Keskon hyvin sujunut loppukesä palkittiin pörssissä ja yhtiön vaihdetumpi B-osake kiri tulospäivänä 3,5 prosenttia päättäen päivän korkeimpaan hintaansa 59,02 euroon. Tällä tasolla liikutaan jo hyvin lähellä osakkeen kaikkien aikojen huippulukemia.

Äänivaltaisempi A-sarjan osake kallistui 2,3 prosenttia 53,60 euroon.

Helsingin pörssin pääindeksi OMXH päätti päivän 1,5 prosentin miinuksille.

 

Keskon koko kolmannen neljänneksen osavuosikatsaus

Katso Keskon kolmannen neljänneksen tuloksen jälkeinen webcast

Kesko sijoittajille

 

Lisää aiheesta "Markkinat"