Lehti suomalaiselle sijoittajalle

– Nokian Renkaat on hyvä yhtiö, jolla on loistavat tuotteet, arvostettu brändi ja johtava asema sen kotimarkkinoilla, sekä paljon mahdollisuuksia kehittymiseen, Jukka Moisio toteaa.  

Nokian Renkaat hakee kasvua maailmalta – Jukka Moisiosta uusi toimitusjohtaja

"Jukka Moisiolla on kokemusta ja osaamista johtaa yhtiö sen seuraavaan kehitysvaiheeseen.”

Nokian Renkaat Oyj:n hallitus nimitti eilen Jukka Moision Nokian Renkaiden toimitusjohtajaksi alkaen 27.5.2020. Entinen toimitusjohtaja Hille Korhonen eroaa yhtiön palveluksesta toimittuaan toimitusjohtajana kolmen vuoden ajan ja sitä ennen yhtiön hallituksen jäsenenä, rakentaen yhtiön menestystä sen koti- ja kasvumarkkinoilla.

Jukka Moisiolla on kokemusta kansainvälisten yhtiöiden johtamisesta. Vuosina 2008-2019 Moisio toimi Huhtamäen toimitusjohtajana ja sitä ennen hän oli Ahlstrom Oyj:n toimitusjohtaja.

– Olen erittäin iloinen siitä että Jukka Moisio aloittaa Nokian Renkaiden johdossa, Nokian Renkaiden hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen toteaa yhtiön tiedotteessa.

– Jukka Moisiolla on vahva näyttö pörssiyhtiöiden menestyksekkäästä johtamisesta ja parantamisesta, ja hänen johdollaan yhtiöt ovat luoneet vahvaa taloudellista tulosta ja omistaja-arvon nousua. Hänellä on myös syvä ymmärrys Keski-Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoista, jotka ovat Nokian Renkaiden keskeiset kasvumarkkinat. Jukka Moisiolla on kokemusta ja osaamista johtaa yhtiö sen seuraavaan kehitysvaiheeseen.

– Hille Korhosella on ollut tärkeä rooli Nokian Renkaiden rakentamisessa: ensin hallituksen jäsenenä, ja viimeisten kolmen vuoden aikana toimitusjohtajana. Viime vuodet ovat olleet intensiivisiä investointivuosia, joiden aikana yhtiö on rakentanut tehtaan Yhdysvaltoihin, osana yhtiön tavoitetta kaksinkertaistaa myynti Pohjois-Amerikassa. Koko hallituksen puolesta haluan kiittää Hilleä hänen johtajuudestaan ja panoksestaan yhtiön hyväksi.

– On hienoa tulla nimitetyksi Nokian Renkaiden johtoon. Nokian Renkaat on hyvä yhtiö, jolla on loistavat tuotteet, arvostettu brändi ja johtava asema sen kotimarkkinoilla, sekä paljon mahdollisuuksia kehittymiseen. Odotan työskentelyä Nokian Renkaiden tiimin kanssa ja että pääsemme luomaan tulevaisuuden menestystä yhdessä nykyisten ja tulevien asiakkaiden kanssa, Jukka Moisio kommentoi.  

Lisää aiheesta "Markkinat"