Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Halpalentoyhtiö Norwegian Air Shuttlen kannattavuus parani toisella neljänneksellä. Petrauksen taustalla olivat yhtiön rajut kustannussäästöt, reittien karsinta sekä asiakasmäärän säilyminen viime vuoden tasolla Max-koneiden lentokielloista huolimatta. Kuvassa Norwegianin Boeing 787 Dreamliner -kone.

Norwegianilta ennätystulos ja toimitusjohtaja vaihtoon

Talousvaikeuksissa olleen halpalentoyhtiön kulukuuri tuotti tulosta ja matkustajamäärä säilyi Max-koneiden maadoittamisesta huolimatta ennallaan. Yhtiön perustajiin lukeutuva ja sitä 17 vuotta johtanut Bjørn Kjos siirtyy kuitenkin välittömästi syrjään.

Norwegian Air Shuttlea koko sen olemassa olon ajan luotsannut Bjørn Kjos jättää tehtävänsä toimitusjohtajana. 72-vuotias Kjos jää pois saman tien ja siirtyy hallituksen ja sen puheenjohtajan neuvonantajaksi.

- Uusi toimitusjohtaja pääsee luotsaamaan Norwegianin läpi seuraavista, mielenkiintoisista vaiheista. Olen tyytyväinen tulevaan rooliini neuvonantajana ja odotan innolla pääseväni käyttämään enemmän aikaa lentoyhtiön tulevaisuuden kannalta elintärkeiden strategiahankkeiden parissa, Kjos kommentoi lähtöään tiedotteessa.

Kjosin kaudella Norwegian kasvoi pienestä, 130 työntekijän ja neljän koneen kansallisesta lentoyhtiöstä alaa muovannut globaali jättiyhtiö, joka työllistää yli 11 000 työntekijää ympäri maailmaa ja jolla on 162 koneen laivasto.

Halpalentoyhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty talousjohtaja Geir Karlsen, 54. Lisäksi hallituksen puheenjohtaja Niels Smedegaard osallistuu operatiivisen johdon tehtäviin, kunnes uusi toimitusjohtaja on nimitetty.

- Olen iloinen, että Kjos jää yhtiöön hallituksen neuvonantajaksi. Norwegian on siirtymässä kasvusta kannattavuuteen ja tässä voimme jatkossakin hyödyntää hänen mittavaa kontaktiverkostoaan sekä tieto-taitoaan toimialalta globaalilla tasolla. Olemme jo käynnistäneet uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin, Smedegaard kommentoi.

Nopeasti viimeiset 15 vuotta toimintaansa laajentanut Norwegian ajautui viime vuosina kasvustrategiansa vuoksi taloudellisiin ongelmiin. Yhtiö muuttikin painopistettään viime vuonna kasvusta kannattavuuteen, jonka parantaminen tulevien, sovittujen koneinvestointien ja nykyisen laajuisen toiminnan kanssa tulevat olemaan uuden toimitusjohtajan keskeisiä haasteita.

Kannattavuus koheni huhti-kesäkuussa

Norwegianin kustannuskuuri näyttäisikin tuottavan tulosta. Yhtiö on leikannut kulujaan muun muassa karsimalla reittejä ja yhteyksiä, mutta onnistui samalla nostamaan tuottojaan toisella neljänneksellä.

- Kustannussäästöohjelma #Focus2019 jatkuu täydellä teholla ja toisella neljänneksellä saavutettiin 554 miljoonan Norjan kruunun säästöt. Yhtiö on siten saavuttanut tavoitteen, jonka mukaan kuluja on vähennetty tänä vuonna yli yhdellä miljardilla Norjan kruunulla, tulostiedotteessa kerrotaan.

Yhtiön vertailukelpoinen käyttökate (ebitdar) kaksinkertaistui vuodentakaisesta ja oli huhti-kesäkuulta reilut 2,3 miljardia Norjan kruunua. Tämä oli Norwegianille kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen suoritus.

 

 

Bjørn Kjos (s. 1946) toimi Norwegianin toimitusjohtaja lokakuusta 2002 lähtien. Hän on yksi Norwegian Air Shuttlen perustajaosakkaista.  Kuva: Kristoffer Sandven

 

Bjørn Kjos (s. 1946) toimi Norwegianin toimitusjohtaja lokakuusta 2002 lähtien. Hän on yksi Norwegian Air Shuttlen perustajaosakkaista.  Kuva: Kristoffer Sandven

– Norwegianin huhti-kesäkuun tulos osoittaa, että etenemme strategiamme mukaisesti kasvusta kannattavuuteen. Vaikutuspiirimme ulkopuolella olevista operatiivisista haasteista huolimatta, kuten ongelmat 737 MAX -koneiden kanssa, olemme saavuttaneet yhtiön historian korkeimman vertailukelpoisen käyttökatteen toisella neljänneksellä. Olen myös tyytyväinen tulevien kuukausien varaustilanteeseen, erityisesti kaukolennoilla, Bjørn Kjos jatkaa.

Yksikkötuotto (RASK) nousi 13 prosentilla ja tuotto matkustajakilometriä kohden (yield) nousi 11 prosentilla. Toisen neljänneksen liikevaihto nousi 19 prosentilla yli 12 miljardiin Norjan kruunuun pääasiassa kaukoreittien ansiosta.

Tarjottujen henkilökilometrien määrä (ASK) kasvoi huhti-kesäkuussa kuusi prosenttia, kun viime vuonna samaan aikaan kasvu oli huipussaan ja tarjonta kasvoi 48 prosenttia. Tarjontaa kasvattivat neljänneksellä laivastoon liittyneet neljä uutta Boeing 787 Dreamlineria.

Toisella neljänneksellä Norwegianilla lensi lähes kymmenen miljoonaa matkustajaa eli yhtä moni kuin viime vuonna samaan aikaan. Tämä lienee ollut Max-koneitaan seisottamaan joutuneelle yhtiölle ja ulkopuolista kapasiteettia niiden korvaajiksi hankkimaan joutuneelle yhtiölle helpotus.

Norwegianin koneet lensivätkin täydempinä ja käyttöaste oli noussut 88 prosenttiin. Verrokkikaudelta nousua oli 1,2 prosenttiyksikköä.

Maxien parkkauksesta iso lasku

Viranomaiset ympäri maailmaa määräsivät Boeingin 737 Max -koneet lentokieltoon kahden tuhoisan onnettomuuden jälkeen. Yhtä maailman moderneimmista laivastoista pyörittävällä Norwegianilla näitä koneita on 18 kappaletta.

- Tilanne 737 MAX -koneiden kanssa on vaikuttanut negatiivisesti operatiiviseen toimintaan, kysyntään ja kustannuksiin. Olemme on yhdistäneet lentoja ja tarjonnut matkustajillemme vaihtoehtoisia lähtöjä omassa reittiverkostossa, millä on vähennetty tilanteen vaikutuksia matkustajiin parhaalla mahdollisella tavalla. Jatkamme työtä, jotta matkustajiin kohdistuvat vaikutukset jäävät mahdollisimman vähäisiksi ja tarjoamme lentoja myös vuokrakoneilla, Norwegian kertoo.

Lentoyhtiö ennakoi Max-koneiden lentokiellosta koituvien kustannusten kohoavan tältä vuodelta 700 miljoonaan kruunuun.

 

Norwegianin päivän uutiset eivät tuoreeltaan vakuuttaneet sijoittajia. Halpalentoyhtiön osakekurssi oli puoliltapäivin Suomen aikaa laskenut Oslon pörssissä 3,9 prosenttia 42,98 kruunuun. Hintahaitari oli aamupäivän mittaan liikkunut 40,96-46,75 kruunussa.

Lisää aiheesta "Markkinat"