Väitän, että pitkäjänteisen sijoittajan paras kilpailuetu ei ole ylivoimainen älykkyys, eksklusiivinen markkinainformaatio tai yliluonnollinen ajoituskyky.
Insinöörinä olen vuosien varrella oppinut arvostamaan prosesseja, jotka toimivat laadukkaasti, toistettavasti ja ilman ylimääräistä draamaa. Hyvin suunniteltu prosessi ei tarjoa yllätyksiä ja sydämentykytyksiä, eikä niitä kukaan kaipaakaan erityisesti työelämän puolella. Sama pätee sijoittamiseen, vaikka se onkin epäintuitiivista aikana, jolloin jokainen Trumpin aiheuttama markkinaliike paketoidaan mediassa uudeksi jännitysnäytelmäksi tai maailmanlopuksi. Väitän, että pitkäjänteisen sijoittajan paras kilpailuetu ei ole ylivoimainen älykkyys, eksklusiivinen markkinainformaatio tai yliluonnollinen ajoituskyky. Se on kyky sietää tylsyyttä ja olla tekemättä mitään.
Miksi kärsivällisyys päihittää älykkyysosamäärän?
Sijoitusmaailmassa on erikoinen ominaisuus, kun se on yksi harvoista aloista, jolla keskinkertaisilla kyvyillä ja poikkeuksellisella kärsivällisyydellä pärjää paremmin kuin poikkeuksellisilla kyvyillä ja keskinkertaisella kärsivällisyydellä. Markkina ei palkitse nokkeluudesta, vaan se palkitsee tekemättömyydestä ja paikallaan olosta.
Tämä kaikki johtuu korkoa korolle -ilmiön luonteesta. Se on eksponentiaalinen prosessi, ja eksponentiaaliset prosessit tekevät valtaosan työstään matkan lopussa, eivät ensimetreillä. Ensimmäiset vuodet näyttävät pettymykseltä ja tuntuu, että kaikki junnaa paikallaan. Salkku kasvaa, mutta ei tavalla, josta kehtaisi kertoa kavereille illanistujaisissa muutaman neuvoa-antavan jälkeen. Juuri tässä vaiheessa moni keksii, että pitäisi tehdä aktiivisesti jotain, vaihtaa strategiaa, ajoittaa markkinaa, etsiä seuraava kymmenkertaistuja tai heittää koko hyvin suunniteltu sijoitusstrategia kankkulan kaivoon, kun se ei tuota mitään. Jokainen näistä liikkeistä on tilaisuus katkaista se ainoa prosessi, joka olisi lopulta tuottanut toivotun tuloksen. Tämä on inhimillistä ajassa, jossa kymmenen sekunnin Tik Tok -videossa pitää aluksi olla koukku, jotta henkilö jaksaa katsoa tämän ikuisuudelta tuntuvan videon loppuun asti.
Tutkimukset kertovat samaa karua tarinaa vuodesta toiseen, että keskimääräinen sijoittaja häviää omille vertailurahastoilleen, koska ostaa ja myy rahastoa väärään aikaan. Rahasto tuottaa, mutta sijoittaja ei, koska sijoittaja säätää. Sijoittajan älykkyys ei suojaa tältä toiminnalta, pikemminkin päinvastoin. Fiksu ihminen keksii vakuuttavia perusteluja huonoille päätöksille, ja mitä fiksumpi, sitä vakuuttavampia perusteluja sitä pystyy itselleen selittämään.
Rutiini poistaa jatkuvan päätöksenteon tarpeen
Oma sijoitusprosessini on tarkoituksella niin tylsä, että sen kuvaaminen käy nopeasti muutamassa kappaleessa. Ostan kuukausittain joko laadukkaita yhtiöitä (mielellään osinkoja maksavia ja sitä kasvattavia) ja/tai yhtä rahastoa, ja ostot tapahtuvat riippumatta siitä, mitä medioiden otsikoissa lukee. Erityisesti rahaston osto on automatisoitu kokonaan, jolloin en ehdi edes harkita väliintuloa uusilla toistaan typerämmillä ideoilla.
Insinöörinä ajattelen tätä prosessinohjauksena. Lääketeollisuudessa vakaa, hyvin säädetty prosessi tuottaa parempaa laatua kuin prosessi, jota operaattori säätää jatkuvasti mutu-tuntumalla tai sellainen prosessi, jonka lopputulema on täysin operaattorista kiinni. Jokainen ylimääräinen väliintulo on uusi mahdollinen virhelähde. Sijoittamisessa operaattori olen minä itse, ja rehellisyyden nimissä on todettava, että olen prosessin epäluotettavin komponentti. Rutiinin tehtävä on suojata salkkua minulta.
Rutiinin voima ei ole siinä, että se takaisi parhaan mahdollisen lopputuloksen jokaisena yksittäisenä kuukautena tai edes vuotena (minkä voi hyvin tarkistaa tuottokäyristäni Nordnetin puolelta). Joskus ostan liian kalliilla, joskus juuri ennen laskua. Rutiinin voima on siinä, että se takaa kohtuullisen hyvän lopputuloksen kaikissa olosuhteissa, myös niissä, joissa oma harkintakyky pettäisi ja en pystyisi toimimaan. Ja pitkällä aikavälillä ”kohtuullisen hyvä joka kuukausi” päihittää ”loistava silloin tällöin, katastrofaalinen paniikissa” -strategian mennen tullen.
Jos sijoittaminen tuntuu jännittävältä, jokin on pielessä
Jännitys ja tuotto ovat sijoittamisessa useimmiten kääntäen verrannollisia. Kun salkun seuraaminen tuntuu jännittävältä, se tarkoittaa yleensä sitä, että joko riskitaso on väärä tai tekemäni asia on täysin strategiani ulkopuolelta. Passiivisuus ei tarkoita laiskuutta tai välinpitämättömyyttä omista valinnoistaan. Taustatyö pitää tehdä huolella, yhtiöt valitaan salkkuun perustellusti, sijoitusstrategia kirjoitetaan ylös ja allokaatiota omaisuuslajien välillä tarkastellaan harvakseltaan suunnitelmallisesti. Mutta kun laadukas prosessi on rakennettu, paras sijoittajan luoma lisäarvo on olla sotkematta sitä.
Voittajan resepti ei siis ole salaisuus, eikä se vaadi sijoittajalta poikkeuksellista lahjakkuutta. Se vaatii jotain harvinaisempaa, erityisesti nykyaikana, eli valmiutta tehdä samaa tylsää asiaa vuosikymmenen ajan. Myös silloin kun kaikki ympärillä huutaa, että nyt pitäisi tehdä jotain. Vuosien varrella olen oppinut, että salkkuni pahin uhka ei koskaan ollut markkina, vaan minä itse. Onneksi rutiinini on kumpaakin tunnetta sitkeämpi, ja siksi se voittaa.
Jesse ”Osinkoinsinööri” Patrakka
Kirjoittaja on taloudellista riippumattomuutta tavoitteleva lietolainen insinööri, joka rakensi nollasta yli kuusinumeroisen sijoitussalkun luottamalla korkoa korolle -ilmiöön ja säännölliseen sijoittamiseen sekä osinkovirtaan. Se leipäjonoista vauraaksi noussut jamppa. Ja Varsinais-Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja.
Katso kaikki kirjoittajalta Jesse ”Osinkoinsinööri” Patrakka
