Nuoret saavat taloustietoa sosiaalisen median vaikuttajilta, mutta eivät juuri luota heidän neuvoihinsa. Samalla some vaikuttaa merkittävästi nuorten kulutuskäyttäytymiseen.
Sosiaalisen median vaikuttajat ovat nuorille kolmanneksi yleisin taloustiedon lähde perheen ja koulun jälkeen: 40 prosenttia kertoo saavansa taloutta koskevaa tietoa vaikuttajilta. Vain 17 prosenttia kuitenkin luottaa somevaikuttajien tuottamaan taloustietoon. Asia selviää Nuorten talousosaamisbarometrista.
Luottamus vaikuttajien jakamaan rahatietoon on yhtä matalalla tasolla kuin tekoälyn tuottamaan taloustietoon, johon luottaa 18 prosenttia nuorista. Perheen ja lähipiirin sekä koulun taloustietoon luottaa puolestaan yli 80 prosenttia.
– Nuoret osaavat suhtautua kriittisesti somen taloussisältöihin, mutta se ei tarkoita, etteikö some vaikuttaisi heidän käyttäytymiseensä, sanoo Jyväskylän yliopiston sosiologian professori Terhi-Anna Wilska.
– Hyvin moni somevaikuttaja tekee laadukasta taloussisältöä, esimerkiksi yhteistyössä viranomaisten ja pankkien kanssa. Kuitenkin luottamusta saattavat nakertaa somessa leviävät epärealistiset sijoitusvinkit ja nopean rikastumisen odotusten nostaminen. Myös asiantuntijana esiintyminen ilman pätevyyttä heikentää luottamusta. Tällaiset houkuttavat sisällöt voivat levitä laajasti nuorelle yleisölle.
Barometrin mukaan 31 prosenttia nuorista kokee somen sisällön ohjaavan ostoksiaan. Tytöt kertovat poikia useammin tehneensä hetken mielijohteesta ostoksia somen perusteella, ja somesuositukset vaikuttavat heidän kuluttamiseensa useammin. Lisäksi 45 prosenttia nuorista kertoo ihailevansa ihmisiä, joilla on kalliita asuntoja, autoja ja vaatteita.
– Tutkimuksen perusteella some vahvistaa kulutuspaineita erityisesti niillä nuorilla, joiden taloudellinen tilanne on jo valmiiksi heikko. Varallisuuspaine ja impulssiostelut keskittyvät taloudellisesti heikoimmassa asemassa oleville, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Eija Juntunen sanoo.
Barometrissa näkyy kuitenkin myös talousosaamisen merkitys. Kokeenomaisilla tehtävillä mitatuilta taloustaidoiltaan vahvat nuoret tekevät selvästi vähemmän impulsiivisia ostoksia somessa.
– Somealustojen logiikka on voimakkaasti ostamiseen koukuttava. Talousosaaminen näyttää suojaavan nuoria impulsiiviselta kuluttamiselta, sanoo OP Pohjolan vähittäispankkitoiminnan vastuullisuusjohtaja Satu Kuoppamäki.
Nuorten talousosaamisbarometri kartoittaa 15–19-vuotiaiden nuorten talousosaamista. Tutkimukseen vastasi alkuvuonna 2026 yhteensä 2 346 nuorta. Barometrin toteuttivat OP Pohjola, Helsingin yliopisto ja Jyväskylän yliopisto.
