Eurooppalaiset yhtiöt ovat edelleen kiinnostavimpia, arvioi Danske Bank sijoitusnäkemyksessään.
Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen näkee, että eurooppalaiset osakkeet ovat kohtuullisesti hinnoiteltuja, ja tulosparannuksia odotetaan. Kasvua tukevat myös Euroopan keskuspankin koronlaskut.
– Euroopan suurin talous Saksa näyttää vihdoin heränneen horroksestaan. Saksan uusi hallitus aikoo lisätä investointeja merkittävästi, mikä voi vauhdittaa kasvua koko Euroopassa.
Danske Bank suosittelee pitämään yhdysvaltalaisosakkeiden osuuden 60 prosentissa kaikista osakesijoituksista. Japani ja Suomi ovat pankin sijoitusnäkemyksessä neutraalissa painossa, kehittyvät markkinat alipainossa.
– Suosittelemme tällä hetkellä sijoittajia pitämään osakkeiden osuuden salkussa hieman pitkän aikavälin tavoitetta suurempana ja vastaavasti pitämään joukkolainojen osuuden hieman pienempänä, Kemppainen sanoo.
– Sijoittajien kannattaa muistaa maailmanlaajuinen hajauttaminen. Pelkästään suomalaisiin osakkeisiin keskittynyt salkku on esimerkiksi jäänyt tekoälytrendin sivuraiteelle ja jäänyt paitsi suurten amerikkalaisten teknologiayhtiöiden merkittävistä nousuista viime vuosien aikana.