Talouden alkuvuosi on ollut yllätyksiä täynnä, mutta moni yritysjohtaja uskoo pahimman pölyn laskeutuvan hiljalleen. Globaali talous kuitenkin hidastuu, arvioi Maailmanpankki.
Maailmanpankki arvioi globaalin talouden hidastuvan merkittävästi tänä vuonna, koska presidentti Donald Trumpin tullipolitiikka heikentää maailmankauppaa ja kasvattaa taloudellista epävarmuutta. Globaalia taantumaa ei kuitenkaan ole pankin mukaan näköpiirissä.
Maailmanpankin arvion mukaan globaali tuotannon kasvu hidastuu tänä vuonna 2,3 prosenttiin viime vuoden 2,8 prosentista. Vielä tammikuussa tuotannon kasvun ennuste oli tälle vuodelle 2,7 prosenttia.
Raportin mukaan ”Maailmantalous ajautuu jälleen turbulenssiin. Ilman nopeaa suunnanmuutosta elintasoon kohdistuvat vahingot voivat olla vakavia.”
Samaan aikaan yritysjohtajat näkevät Yhdysvaltojen talouden kehittyvän parempaan suuntaan. Tuoreessa Chief Executive –kyselyssä, johon vastasi lähes 300 toimitusjohtajaa, suurin osa luottaa sitten, ettei taantumaa tule tänäkään vuonna.
Kesäkuun kyselyyn vastanneista johtajista 28 prosenttia odotti taantuman alkavan lähiaikoina – vielä toukokuussa samoin uskoi 46 prosenttia.
Yhä useampi toimitusjohtaja siis uskoo tullikohun lopulta rauhoittuvan. Esimerkiksi American Plastic Toysin toimitusjohtaja John W. Gessert arvelee epävarmuuden hälvenevän 6–12 kuukauden sisällä.
− Liiketoimintaolosuhteet todennäköisesti paranevat, kun kauppasota rauhoittuu ja korkotasoa lasketaan, uskoo myös Rodon Groupin toimitusjohtaja Michael Araten.
− Monilla loppumarkkinoilla vallitsee suuri epävarmuus, mutta kaiken kaikkiaan olen luottavainen pitkän aikavälin suuntaan ja niihin korjauksiin, joita kauppa- ja talouspolitiikassa ollaan tekemässä, kertoo Micronicsin toimitusjohtaja Chris Cummins.