Kun tulot kasvavat myös menot kasvavat. Ostetaan isompi asunto, auto, kesämökki, vene, kelloja, koruja, laukkuja ja muuta “turhaa” omaisuutta. Loppujen lopuksi tämä on velkaa. Se ei tuo omaisuutta, vain kuluttaa sitä ja sen ylläpito maksaa.
Luin hämmästyksellä Taloustaito-lehdestä (1/25), että Helsingin, Espoon ja Vantaan yhteisessä kirjastojen varausjonossa on 1 200 varausta Robert T. Kiyosakin Rikas isä köyhä isä -taloustaito-oppaasta. Kun niteitä on neljä, nopealla laskutoimituksella viimeinen varaaja joutuu odottamaan omaa kirjaansa reilusti yli 20 vuotta. Tämä yksinkertaisella oletuksella, että opas on jokaisella kuukauden lainassa.
Porvoosta käsin tilanne on vieläkin heikompi. Itä-Uudenmaan Helmet-järjestelmässä varauksia on1 595 ja niteitä samaiset neljä. Odotusaika on jotakuinkin 30 vuotta.
Mistä ihmeopuksesta nyt on kysymys?
Vuonna 1997 julkaistua henkilökohtaisen talouden klassikkoa Rich Dad Poor Dad pidetään kaikkien aikojen parhaana henkilökohtaista taloutta käsittelevänä kirjana. Vaikka kirjan julkaisusta on kulunut 28 vuotta, rikkaan isän ja köyhän isän periaatteet eivät ole muuttuneet. Bestsellerin viestit puhuttelevat edelleen.
Hyvää kannattaa odottaa, ja siitä kai nuo varausajatkin kertovat. Ja onhan niinkin, että varausjonokin lyhenee jo luonnollisen poistuman kautta muutamalla vuodella.
Isien oppeja
Pari vuotta sitten kirjan varaustilannetta ihmetteli blogissaan myös Kukkaronrouva. Turun seudulla odotusajat kirjastovaraukselle olivat pääkaupunkiseudun 20 vuoden luokkaa.
Mutkan kautta Kukkaronrouva sai kirjan itselleen viikoksi ja kirjoitti tiivistelmän ja arvostelun opuksen sisällöstä.
Kirjassa Kiyosaki kertoo taloudelliseen menestykseen liittyviä oppeja, joita hän lapsuutensa ja nuoruutensa aikana sai oikealta isältään (”köyhä isä”) ja parhaan ystävänsä isältä (”rikas isä”).
Köyhä isä oli korkeasti koulutettu ja rikas isä oli taas koulunsa kesken jättänyt. Molemmilla heistä oli kuitenkin hyvät tulot, mutta köyhä isä kamppaili silti taloutensa kanssa koko elämänsä.
Molemmat isät uskoivat kyllä koulutukseen, mutta erilaisiin opintoihin. Rikas isä heistä kehitti taloudellista älykkyyttään, ja ajan saatossa hänestä tuli siinä parempi. Esimerkkien kautta Robert kertoo hänen kahden isänsä tapoja toimia ja ajatella.
Itse rakennettu oravanpyörä
Kirjassa kuvataan, kuinka useimmat ihmiset käyvät vuosia kouluja, jotta saisivat hyväpalkkaisen työn. Sitten töitä tehdään koko loppuelämä, ja aina vain toivotaan lisää palkkaa.
Kun tulot kasvavat myös menot kasvavat. Ostetaan isompi asunto, auto, kesämökki, vene, kelloja, koruja, laukkuja ja muuta “turhaa” omaisuutta. Loppujen lopuksi tämä on velkaa. Se ei tuo omaisuutta, vain kuluttaa sitä ja sen ylläpito maksaa.
Tästä syystä töitä on tehtävä entistä enemmän, jotta kaiken saa maksettua. Eli useimmat ihmiset vain keräävät lisävelkaa, kun saavat lisää rahaa. Näin ollaan oravanpyörässä. Ihminen ei ikinä saavuta taloudellista hyvinvointia ja joutuu vain tekemään töitä rahasta.
Tätä ajatusmaailmaa rikas isä pyrkii muuttamaan ja yrittää opettaa keinoja, kuinka päästä pois oravanpyörästä ja saada raha tekemään töitä puolestasi. Tähän ratkaisuna on tuottavan varallisuuden kerryttäminen.
Päinvastoin kuin useimmat luulevat, auto tai oma asunto ei ole varallisuutta vaan ne ovat velkoja. Varallisuus on mm. sijoitusasuntoja, osakkeita, rahastoja ja kiinteistöjä. Eli asioita, jotka tuottavat sinulle.
Aika on rahaa
Tällaista klassikkoa olisi varmaan ihana pitää kädessään, mutta minulle riittää hyvin digiversiokin, jos sen saa käsiinsä heti.
Äänikirjapalvelustani löytyy englanninkielinen, 56 minuutin mittainen tiivis yhteenveto, jota alkuperäisen kirjan julkaisija tai kirjoittaja eivät ole hyväksyneet eivätkä lisensoineet.
Laitoin illalla sängyssä äänikirjan päälle. Olin unessa alle kymmenessä minuutissa. Kokeilin seuraavana iltana uudelleen. Sama tulos.
Sen opin, että tietokirjaa ei voi kuunnella illalla sängyssä. Sen myös, että jos kirjan parasta antia ovat kassavirtakaaviot, niiden hahmottamiseen ei mielikuvitus riitä. Ne pitää nähdä.
Piti palata ajatukseen fyysisen kirjan hankkimisesta. Amazonin kirjakaupasta aito ja alkuperäinen klassikko löytyy 23 dollarin hintaan.
Jos saan kirjan ensi viikolla, niin sen opeilla saan huiman aikaedun niihin, jotka odottavat omaa suomenkielistä kirjalainaansa 20 vuotta. Jo pelkkä korkoa korolle -ilmiö saa varallisuuteni kasvamaan eksponentiaalisesti.
Vinkkinä vielä tosi nuukalle sijoittajalle: Hangon kirjastossa oli yksi englanninkielinen nide hyllyssä. Ja vinkkinä suomalaiselle kirjankustantajalle: kannattaisi ottaa uusi painos. Kysyntää on.
Eija Seppänen
Kirjoittaja on DigiConsumers-tutkimushankkeen viestintäkoordinaattori sekä Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin talousosaamisen asiantuntija.