Nuoret haluavat edelleen omistusasunnon. Oma asunto nähdään myös sijoituksena.
Valtaosa nuorista suomalaisista haaveilee omasta asunnosta, kertoo Danske Bankin kyselytutkimus. Asunnon hankkimista harkitsee 32 prosenttia vastaajista, jotka eivät ole koskaan omistaneet asuntoa. 86 prosenttia niistä vastaajista, jotka eivät juuri nyt harkitse asunnon ostamista, haluaisi kuitenkin joskus omistaa asunnon.
Yli puolet kaikista vastaajista ajattelee omistusasuntoa ensisijaisesti kotina ja noin kolmannes sekä sijoituksena että kotina.
Omistusasuntoa pitää hyvänä sijoituksena 22 prosenttia asunnon omistaneista vastanneista, kun vastaava luku vuonna 2024 oli 28 prosenttia.
Asunnon omistaneista vastaajista 70 prosenttia oli säästänyt ensiasunnon ostamista varten. Heistä noin kolmannes säästi 2–3 vuotta.
Tutkimuksessa selvitettiin 18–39-vuotiaiden näkemyksiä ensiasunnon ostamisesta ja omistamisesta.
