Tarkoituksena on, että rakentaminen alkaisi vuodenvaihteen tienoilla.
Ovaro Kiinteistösijoituksen tytäryhtiö Kukkulan Kehitys Oy (JKK) on allekirjoittanut aiesopimuksen osan Jyväskylän Kukkulan alueella sijaitsevan entisen pääsairaalan kehittämisestä ja myynnistä hoiva-asunnoiksi. Noin neljää tuhatta kerrosneliömetriä koskevan sopimuksen osapuolia ovat jyväskyläläiset KSP Asunnot Oy ja Art Kiinteistöt Oy. JKK jää perustettavaan hankeyhtiöön noin 19 prosentin omistusosuudella.
Sopimuksen tavoitteena on kehittää Kukkulan alueelle pääasiassa hoiva-asuntoja, joiden rakentaminen käynnistyisi alustavan aikataulun mukaan ensi vuodenvaihteessa. Sopimus on ehdollinen ostajien rahoituksen varmistumiselle.
Aiesopimuksen toteutuessa JKK:lle jäisi edelleen omistukseen noin 13 000 m2 kehitysalaa alueella.
