Jos dekkarit alkavat kyllästyttää, sijoittaja voi napata kesälukemiseksi Kiinan poliittisista tavoitteista kertovat kirjan tai muistuttaa mieleensä pörssiosakkeisiin sijoittamisen perusteet.
Sijoittajana kehittyminen vaatii yleensä ennen kaikkea aikaa ja oman kokemuksen karttumista, mutta omaa asiantuntijuutta kannattaa kasvattaa myös lukemalla monipuolisesti aihepiiriin liittyviä teoksia. Kesälomalla sijoittaja voi tarttua esimerkiksi näihin alkuvuoden kirjauutuuksiin:

Seppo ja Joakim Saario: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin
Klassikon uudistettu painos kerää yhteen kaiken sen tiedon, jonka aloitteleva pörssisijoittaja – ja kokeneempikin – taustatuekseen tarvitsee. Kirjaan on lisätty kaksi uutta lukua, joissa käsitellään tekoälyä sijoituskohteena ja Suomea sijoitusmarkkinana.
Alma Insights, 350 s.
Mika Hentunen ja Kristiina Helenius: Kiinan maailma – Tulevaisuuden supervalta ja sen tavoitteet
Sijoittajan kannattaa pysytellä kärryillä myös globaalista politiikasta ja suurvaltojen tavoitteista. Kiina on noussut Yhdysvaltojen kanssa tasoihin monilla aloilla, mutta mitä se tavoittelee?
Tammi, 256 s.


Antti Niemelä, Aki Kangasharju, Marika Toikka, Aleksi Pursiainen ja Matti Malminen: Kasvua kansainvälisestä kaupasta – Rahoitus, maksutavat, sääntely
Kansainvälisille markkinoille tähtäävien yritysten onnistuminen on kiinni monesta seikasta. Sijoituskohteitaan tarkkaan puntaroivan sijoittajan kannattaa olla perillä kansainvälisen kaupan lainalaisuuksista itsekin.
Alma Insights, 216 s.
Terho Puustinen: Omistaja – Oras Investin tarina
Teos on intensiivinen kertomus raumalaisen Paasikiven perheen ja heidän yrityksensä Oras Investin teollisesta omistajuudesta. Vaikka yhtiö perustettiin vuonna 2004, sen juuret ulottuvat aina vuoteen 1945 asti.
Otava, 256 s.


Emma Nikander: Maailman paras maailma – Lempeät ja radikaalit utopiat
Voiko kasvu jatkua ikuisesti, ja jos ei, mitä sijoitusten tuotoille silloin tapahtuu? Sijoittajan on hyvä olla perillä myös kasvun rajoitteista ja vaihtoehdoista. Teos maalaa kuvan siitä, miltä tulevaisuus voisi kaikkien kannalta parhaimmillaan näyttää.
Atena, 223 s.