Omien osakkeiden osto vähentää yrityksen osakkeiden määrää, jolloin osakkeenomistajien osuus yhtiöstä kasvaa. Samalla osinkoa maksetaan vähemmän.
Omien osakkeiden osto-ohjelmat ovat melko yleisiä Yhdysvalloissa, mutta yleistymään päin myös Euroopassa. Omien osakkeiden ostolla yritykset pyrkivät parantamaan tunnuslukujaan. Samalla osinkoja maksetaan vähemmän, kun voittoja käytetään omien osakkeiden ostoon.
Tällä viikolla kysyimme talouden tulkeilta, ottavatko he mieluummin vastaan isomman omistusosuuden vai enemmän osinkoa. Näin he vastasivat:
”Pääsäännön mukaan otan mieluummin isomman omistusosuuden. Jokainen sijoittaja voi halutessaan luoda kaipaamansa osingonjaon itse myymällä yhtiöomistuksestaan haluamansa osinkotuottoprosentin verran osakkeita. Teorian tasolla vaikutus on sama kuin yhtiön osingonjaossa, joka rasittaa maksettujen osinkojen verran yhtiön kassaa. Omien osakkeiden takaisinostojen kautta kasvava omistusosuus yhtiöstä jättää sijoittajalle itselleen enemmän pelivaraa pohtia tarvittavia liikkeitä osingonjaon suhteen veroseuraamukset huomioiden.
Joka tapauksessa omien osakkeiden takaisinostoissa on kuitenkin syytä kiinnittää huomioita arvostustasoon, jolla yhtiö omia osakkeitaan ostaa. Takaisinostoilla voi luoda merkittävääkin arvoa jäljelle jääville omistajille yhtenä ajankohtana, ja arvoa vastaavasti voidaan tuhota ostamalla omia osakkeita takaisin kuplan huipulla.”
Jukka Oksaharju, sijoituskirjailija ja osakestrategi, Nordnet
”Osingoista taitaa tällä hetkellä mennä enemmän veroa, joten omistusosuuden. Veronäkökohta vaihtelee yli ajan, yli maiden ja sijoittajan juridisen muodon. Tosin yrityksen on mahdollista sössiä tuo osakkeiden takaisinosto.”
Markku Kaustia, rahoituksen professori, Aalto-yliopisto
”Riippuu täysin tapauksesta. Arvostan vakaata ja mielellään nousevaa osinkovirtaa, mutta ylimääräinen voitonjako kannattaa minusta usein toteuttaa omien osakkeiden ostoina, mikäli osakekurssi on mielekkäällä tasolla. Jos osake on historiaan peilattuna hyvin korkeasti hinnoiteltu, heikkenee omien osakkeiden ostojen mielekkyys. Monissa tapauksissa näiden kahden yhdistelmä antaa vahvan pohjan hyville pitkän aikavälin kokonaistuotoille.”
Antti Saari, pääanalyytikko, OP
”Osinko.”
Timo Heikkilä, perustaja, Sijoittaja.fi