Pitäisikö sijoittajien ostaa osakkeita, unohtaa ne ja antaa kasvaa omalla painollaan? Näin toisinaan neuvotaan.
Osakesäästäjien puheenjohtaja Svenne Holmströmin mukaan osta ja unohda -sijoitusstrategia johtaa siihen, että salkun riski vääristyy jossain vaiheessa, kun menestyneet yhtiöt ottavat salkusta enemmän tilaa.
Yhtiökenttä myös muuttuu aika paljon. Esimerkiksi 50 vuotta sitten pörssissä olleista yhtiöistä moni ei siellä enää ole. Lisäksi salkun arvo pienentyy, jos yhtiöillä ei pitkällä tähtäyksellä mene enää hyvin. Holmström kertoo esimerkin Nokian muutoksesta yhtiönä ja omassa liiketoiminnassaan:
− Jos ostit kumisaappaita ja sait sitten kännyköitä ja nykyään verkkoliiketoimintaa, niin sehän kertoo, ettei ihan kannata unohtaa.
Holmström sanoo itse pitävänsä enemmän osta ja pidä -ajattelusta eli ostetaan osakkeita ja pidetään ne toistaiseksi, kunnes tuntuu, että jotain pitää tehdä. Suoriin osakkeisiin sijoittaminen on hänen mukaansa kannanotto siihen, että halutaan seurata osakkeita vähän tiiviimmin. Ei tarvitse joka päivä, mutta säännöllisesti kuitenkin.
− Olen itse tehnyt huonoimmat diilit niin, että olen myynyt salkusta jotain ja todennut kymmenen vuoden kuluttua, ettei myynti olisi kannattanut.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Elias Rantapuskan mukaan vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään. Turvallinen vaihtoehto on käyttää osta ja unohda -strategiaa, jonka etuna on, ettei sijoittajan tarvitse jatkuvasti pohtia markkinoita tai käyttää aikaa päätöksentekoon.
− Tällä lähestymistavalla ei kuitenkaan todennäköisesti saa selkeästi parempaa tuottoa kuin sijoittamalla saman summan järkevästi muilla keinoilla. Riskienhallinnan näkökulmasta tämä on monelle sijoittajalle kuitenkin ehdottomasti sopivin tapa, Rantapuska sanoo.
Jos sijoittajalla on aidosti syvällisempää osaamista ja analysointikykyä kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen suurilla hedge-rahastoilla, joissa työskentelee alan huippuja ja hallitaan miljardien arvoisia salkkuja, aktiivinen sijoittaminen voi olla järkevää.
− Lisäksi sijoittaminen voi olla mielekäs harrastus, jossa oppii jatkuvasti uutta. Jos hyväksyy sen, ettei tilastollisesti voita markkinaindeksiä, ei ole mitään väärää siinä, että sijoittamisen kautta kartuttaa tietoa taloudesta, yrityksistä ja erilaisista sijoitusinstrumenteista – ihan vain oppimisen ilosta, toteaa Rantapuska.
− On harhakuvitelma, että hirveästi analysoimalla ja opettelemalla pääsisi aina automaattisesti parempiin tuottoihin, OP:n pääanalyytikko Antti Saari alkaa pohtia uskomusta.
”Osta ja unohda” on hänen mukaansa yleinen ja ihan hyvä strategia, jos ostaa systemaattisesti eri yhtiöiden osakkeita. Paras mahdollinen strategia se ei kuitenkaan ole, koska omistamiaan yhtiöitä on fiksua seurata ja reagoida, jos niissä olosuhteet ovat totaalisesti muuttuneet.
− Jos yhtiön liiketoimintaedellytykset ovat syystä tai toisesta pysyvästi heikentyneet tai arvostustasot ovat totaalisesti karanneet lapasesta, niin passiivisenkaan sijoittajan ei kannata olla lainkaan katsomatta, mitä salkussa tapahtuu, sanoo Saari.
