Monella säännöllistä tuloa saavalla nuorella aikuisella on riittävästi puskuria pahan päivän varalle.
Nordean tuoreen tutkimuksen mukaan 25 prosenttia 18–30-vuotiaista nuorista säästää kasvattaakseen omaa pääomaa mahdollisten tuottojen kautta. Näitä tarkoituksia varten nuoret säästävät yleisimmin säästötilille ja rahastoihin.
46 prosenttia nuorista säästää pahan päivän varalle ja 30 prosenttia mahdollisia tulevia kuluja varten.
Peräti 34 prosenttia säännöllistä tuloa saavista nuorista on jo ehtinyt kerätä tarpeeksi puskuria pahan päivän varalle. Heillä on säästössä vähintään kolmen kuukauden keskituloa vastaava puskuri.
– Riittävä puskuri on nuorelle lupaava taloudellisen hyvinvoinnin kivijalka. Monella nuorella on jo iästään huolimatta hyvät taidot säästää varoistaan yllättäviä tilanteita varten, Nordean kehitysjohtaja Tanja Eronen sanoo.
Nuoret pystyvät säästämään puskuria yhtä hyvin kuin 35–54-vuotiaatkin. Puskurin säästäneiden osuus nousee merkittävästi vasta 55-vuoden iästä eteenpäin.
