Maailma-rahastot ovat viime vuosina houkutelleet suomalaisia erityisen paljon.
Maailman osakemarkkinoille sijoittavat rahastot ovat kasvattaneet sijoittajamääriään selvästi muita osakerahastoluokkia enemmän, käy ilmi OP Pohjolan katsauksesta. 2020-luvulla maailma-rahastot ovat saaneet 615 000 uutta osuudenomistajaa, mikä tarkoittaa 122 prosentin kasvua. Kesäkuun lopussa maailma-rahastoilla oli yli 1,1 miljoonaa sijoittajaa.
– Ennen suomalaiset olivat tunnettuja kotimaisten osakkeiden poimintainnosta, mutta nyt yhä useampi sijoittaja hakee helppoa kokonaisratkaisua. Rahastosijoittajia houkuttelevat myös osakemarkkinoiden hyvät tuotot, sillä maailman osakkeet kohosivat vuoden ensimmäisellä puolikkaalla euromääräisesti yli 13 prosenttia, kertoo OP Pohjolan päästrategi Lippo Suominen tiedotteessa.
Myös sekä osake- että korkomarkkinoille sijoittavien rahastojen suosio kasvaa. Esimerkiksi kotimaisiin yhdistelmärahastoihin tehdyt merkinnät ylittivät ensimmäisellä vuosipuoliskolla koko viime vuoden tason 969 miljoonalla eurolla.
