Suomi tarvitsee lisää kasvuyrityksiä ja niiden tueksi tuntuvaa osakesijoittamisen verotuksen keventämistä.
Naapurimaissamme pääomamarkkinoita on kehitetty voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Ruotsissa on elinvoimainen pörssi, likvidit markkinat ja siellä on hyvä sijoitusilmapiiri. Suomen nykyisen surkean taloustilanteen kannalta on erityisen merkityksellistä, että parhaimmillaan Tukholman pörssiin on listautunut peräti noin 80 prosenttia Pohjoismaiden kaikista kasvuyrityksistä – juuri edellä mainittujen syiden takia. Virossa on luonnollisesti keskitytty kasvuyrityksiin ja tulokset ovat olleet rohkaisevia; ainakin 10 menestystarinaa todistaa tämän. Suomessa taas rahamarkkinoita ei ole kehitetty juuri mitenkään sitten subprime- ja finanssikriisin. Meidän pääomamarkkinamme ovatkin selvästi alikehittyneet, eivätkä ainoastaan kovan verotuksen takia.
Niille henkilöille, jotka eivät ole perehtyneet rahamarkkinoiden rooliin yritystoiminnan ja talouden kasvun veturina, esitän seuraavat kaksi huomiota. Ensinnä pääoma on yksi tuotannontekijä siinä missä esimerkiksi koulutettu työvoima tai koneet ja laitteet. Toiseksi yritysten menestys on hieman yksinkertaistaen kaikkien eri tuotannontekijöiden hyödyntämisen summa – eli kääntäen yrityksen menestystä rajoittaa sen tuotannontekijöiden (tai toimintaympäristön) heikoin lenkki. Liian usein tämä heikoin lenkki on riittämätön riskipääoma (venture capital).
Kasvuyritys perustaa toimintansa yleensä innovaatioille tai erityisille vahvuuksille, jotka erottavat sen kilpailijoista ja/tai tarjoavat ongelmiin ratkaisuja. Yrityksen johto voi olla intoa täynnä ja tehdä kovasti töitä prototyypin valmistamiseksi ja testaamiseksi, jotta varsinainen tuotanto voitaisiin aloittaa. Tyypillisesti yrityksen perustajat panostavat yritykseen myös omaa rahaa, mutta yleensä sitä ei ole riittävästi. Toisaalta yrityksen on vaikea saada lainaa pankista, koska usein yritystoiminnan alkuvaiheessa sillä ei ole juuri muuta omaisuutta kuin hyvä idea ja mahdollisesti siihen liittyvä patentti. Pankki kun yleensä vaatii vakuuksia myöntämälleen lainalle.
Tällaisessa pattitilanteessa yritys voi harkita listautumista pörssiin. Jos kuitenkin pörssimarkkinat ovat epälikvidit (sijoittajia on liian vähän, heidän panostuksensa ovat liian pieniä ja osakekauppa vaatimatonta), niin pörssiin meno voi osoittautua ongelmalliseksi. Ja vaikka yrityksen ensimmäinen rahoituskierros (IPO) onnistuisikin, niin epälikvidin pörssin seurauksena osakkeiden hinnanmuodostus tyypillisesti ontuu, jolloin kasvuyrityksen osakkeen kurssikehitys jää heikoksi. Yrityksen arvo ei nouse menestyksen myötä – eikä se siksi saa kerättyä riittävästi riskipääomaa tuotannon tehostamiseen ja kasvattamiseen. Yritys ei siis tässä kriittisessä kasvuvaiheessa pysty täysmääräisesti hyödyntämään innovaationsa taloudellista potentiaalia. Uudet rahoituskierroksetkaan eivät välttämättä tuo parannusta tilanteeseen. Vaihtoehdoksi jää tällöin yritystoiminnan myyminen ulkomaisille rahoittajille tai kilpaileville yrityksille. Tällaisia tapauksia on ollut Suomessa riittämiin. Jotkut yritykset ovat tietoisia näistä epäkohdista ja listautuvat siksi suoraan ulkomaisiin pörsseihin.
Pääomamarkkinoiden epäkohdat vaikuttavat myös suurten pörssiyhtiöiden asemaan. Nekään eivät pysty täysmääräisesti hyödyntämään rahamarkkinoita niiden huonon likviditeetin seurauksena. Osakeanteja ei järjestetä, koska sijoittajia on liian vähän ja heidän käytettävissään olevat varat ovat riittämättömiä. Näin suuretkin yritykset joutuvat etsimään ratkaisuja ulkomailta. Harjoitetun politiikan seurauksena ulkomaiset (institutionaaliset) sijoittajat omistavat enemmistön lähes kaikkien suomalaisten suuryritysten osakepääomasta. Vastaavasti noin puolet Suomessa vuosittain maksetuista osingoista maksetaan ulkomaille (arviolta 7–8 miljardia euroa).
Helsingin pörssissä julkisen sektorin merkitys on liian suuri. Liian monessa pörssiyhtiössä valtio omistaa yli puolet osakepääomasta, mikä on sinänsä epäterve piirre markkinataloudessa. Itseasiassa jo valtion 25 prosentin omistusosuus on ongelmallinen yrityksen strategisen päätöksenteon tai vaikkapa yrityksen johdon valinnan suhteen. Liian usein valtio on määräävässä asemassa silloin kun yhtiökokouksessa tehdään merkittäviä päätöksiä. Poliitikot voivat myös (salaa) vaikuttaa suoraan toimitusjohtajien päätöksentekoon. Nämä yhtiöt toimivat omilla pelisäännöillä, niin kuin olemme nähneet esimerkiksi Fortumin tapauksessa. Kojamo on tiukasti sidoksissa poliittisiin toimijoihin. Saman voisi sanoa Finnairin tapauksesta. Nesteen toimintaan ja tulokseen vaikuttaa kotimaan energiapolitiikka. Ja kun yritykset sitten huonojen päätösten seurauksena tekevät suuria tappioita, niin missä ovat vastuunkantajat? Heitä ei yksinkertaisesti ole. Yhtä lailla, jos valtio antaa yhdelle pörssiyritykselle suuren pääomaruiskeen, niin miksei se anna kaikille?
Sellaiset pörssiyhtiöt, joissa valtio on suurin omistaja, toimivat tosiasiassa eri pelisäännöillä. Osakkaat eivät aina tiedä, ajaako toimitusjohtaja yrityksen tai poliitikkojen etua. Valtio voi esimerkiksi vaatia johtoa maksamaan ylisuuria osinkoja valtiontalouden omien ongelmien vuoksi — mikä voi vaikuttaa negatiivisesti kyseisen pörssiyhtiön tulevien vuosien kehitysnäkymiin ja tulokseen. Pörssissä pelisääntöjen tulee olla kaikille samat ja johdon tulee ajaa ainoastaan yrityksen etua. Rakenteelliset ongelmat ovat tiedossa, nyt ne pitäisi korjata.
Nykyisessä surkeassa taloudellisessa tilanteessa suurin ja välitön korjaustarve liittyy kuitenkin pörssin asemaan yritysmaailmassa ja etenkin sen rooliin uusien startup-yritysten kasvun mahdollistajana. Suomeen tulee kiireesti perustaa useita nopeaan kansainväliseen kasvuun ja skaalautuvaan liiketoimintaan tähtääviä innovatiivisia yrityksiä – ja osakesijoittajien tulee tarjota niille runsaasti riskipääomaa kasvun jouduttamiseksi – jotta työpaikkoja ja yleistä vaurautta syntyisi runsaasti lisää. Tämä rakenteellinen uudistus tarjoaisi lyhimmän tien ulos lamasta. Tavoitteen saavuttamiseksi hallituksen tulisi heti keventää osakesijoittamisen verotusta tuntuvasti: osinkoverotusta tulee kohtuullistaa ja luovutusvoittoverotuksesta tulee luopua kokonaan. Muuten vaikutukset jäävät vähäisiksi. Yritysmaailman turhaa byrokratiaa tulee lisäksi karsia kovalla kädellä. Pörssin valvontaa (pelisääntöjä) tulee kehittää.
Mainittakoon vielä, että ainoastaan riittävä riskirahoitus mahdollistaa yrityksen nopean kasvun ja toiminnan laajentamisen. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, sillä mitä pitempään kansainvälinen yritystoiminta pysyy pienimuotoisena, sitä haavoittuvaisempi yritys yleensä on. Listautuminen pörssiin myös parantaa kasvuyrityksen selviytymismahdollisuuksia ulkoisten häiriötekijöiden suhteen, koska — toisin kuin pankkilainaa — osakeannilla kerättyjä rahoja ei tarvitse maksaa takaisin. Jos yritys kohtaa ennalta arvaamattomia tilapäisiä vaikeuksia, joiden selättämiseksi se tarvitsee lisää aikaa, niin sen ei tarvitse maksaa edes osinkoa. Osakkeenomistajat ymmärtävät odottaa, kunnes yritys pääsee jaloilleen ja tervehtyy — ja alkaa taas maksaa osinkoja.
Suomalaisilla on tätä nykyä pankkitalletuksia yhteensä noin 115 miljardia euroa. Nämä rahat eivät tuota juuri mitään. Jos summasta kolmasosa sijoitettaisiin pörssiin, niin rahoitusmarkkinoiden tilanne mahdollistaisi edellä kuvatun toimintamallin ja talouden elpyminen käynnistyisi. Raha kuitenkin liikkuu vain, jos osakesijoittaminen koetaan erityisen mielekkääksi ja houkuttelevaksi. Tarvitsemme nyt ajattelutavan muutosta ja rakenteellisia uudistuksia enemmän kuin koskaan.
Timo Rislakki
Kirjoittaja on kansainvälisestä osakekaupasta kiinnostunut kauppatieteen maisteri, joka julkaisi vuonna 2021 kirjan Cross-border stock investment in the European Union & graded capitalism.
