Suomen lainsäädäntö on ihan oikeassa kryptovaroihin liittyvien luokittelujen osalta: kryptovarat ovat omaisuutta ja ne ovat nimenomaan sataprosenttisesti kryptosijoittajan omaisuutta.
Virtuaalivaluutat, jotka myöhemmin luokiteltiin kryptovaroiksi, on Suomessa luokiteltu verotuksessa omaisuudeksi. Kryptovaroja ei siten ole luokiteltu arvopapereiksi kuten esimerkiksi osakkeita, joukkovelkakirja tai rahastoja. Kryptovaroja ei ole myöskään luokiteltu valuutoiksi (pois lukien vakaavaluutat). Tämä kryptovarojen luokittelu omaisuudeksi on jo pitkään hiertänyt kryptovaluuttasijoittajien keskuudessa.
Mutta mistä tässä luokittelussa on todellisuudessa kyse ja onko omaisuudeksi luokitus kuitenkaan niin huono asia?
Paikallisvaluutat omaisuutena
Kryptovaluuttoja on verrattu aikaisemmin muun muassa paikallisvaluuttoihin. Paikallisvaluutoilla on ollut mahdollista toimia rajatulla markkinalla, jossa esimerkiksi yritys on maksanut työntekijöilleen palkan sen itse luomassa valuutassa (company scrip). Tällä valuutalla työntekijä on voinut ostaa palveluita paikallisesti rajatulla alueella. Myös Suomessa on ollut useita paikallisvaluuttoja kuten Puhoksen Arppen raha, jota pidettiin aikanaan Suomen vakaimpana valuuttana. Myöhemmin paikallisvaluuttoja on ollut esimerkiksi stadi, Tampereen vastine ja Turun tori.
Perinteinen historiantutkimus on yleensä luokitellut paikallisvaluutat epälikvideiksi valuutoiksi, joiden suosio hiipui kansallisten valuuttojen saavuttaessa johtavan aseman maksuvälineinä. Todellisuudessa kuitenkin paikallisvaluutat poistuivat käytöstä vasta siinä vaiheessa, kun kaikkien paikallisvaluuttojen käytöstä ja niiden siirroista alettiin verottamaan. Paikallisvaluuttojen käyttöä käytiin siten verottamaan omaisuutena.
Kryptovarat eivät ole paikallisvaluuttoja
Vaikka kryptovaluuttojen käyttöaluetta ei ole rajattu suljetun paikallisyhteisön sisälle, kryptovarat luokitellaan vastaavalla tavalla omaisuudeksi kuten paikallisvaluutat aikanaan. Verotuksen tarkoituksena ei ollut kieltää paikallisvaluuttojen käyttöä vaan asettaa niiden käyttämiselle kansallisvaluuttaa korkeampi hinta, koska paikallisvaluutat kilpailivat kansallisen valuutan kanssa samoista markkinoista.
Myös kryptovarat tulkitaan omaisuudeksi ja niiden käyttöä verotetaan. Kryptovaroja ei siten veroteta pelkästään lainsäädännöllisistä syistä, vaan kyse on ennemminkin paikallisvaluuttaan verrattavasta omaisuudenkäyttöverosta. Yksi merkittävä seikka tässä on myös se, että aikaisemmin Suomella oli oma valuutta – markka. Joten periaatteessa kansallisen valuutan verotuki olisi jollain tavalla ollut talousjärjestelmän vakauden ylläpitämisen vuoksi ollut ymmärrettävissä.
Eurovaluutan kohdalla tämä verotuki eurolle on kuitenkin hieman kyseenalainen. Eurohan ei ole kansallinen valuutta, vaan käytännössä ulkomainen valuutta, koska Suomen todelliset vaikutusmahdollisuudet euroalueen valuutan toimintaan ovat lähes olemattomat. Tämä asettaa toki kyseenalaiseksi euron aseman kansallisena valuuttana, koska käytännössä Suomeen on luotu euroaluejärjestelmän liiketoiminnallinen kiinteä toimipiste, jonka todellinen päätösvalta sijaitsee kuitenkin ulkomailla.
Eli todellisuudessa euro on vain Suomessa toimiva ulkomainen valuutta, jolle on myönnetty verotuki eli sen käyttöä ei veroteta. Euroa ei kuitenkaan voida tulkita omaisuudeksi, sillä eurollahan ei ole muuta kuin käyttöarvoa: jos sitä ei käytä, sen arvo vähenee inflaation vuoksi.
Kryptovarat omaisuutena
Omaisuudella sen sijaan on arvoa. Yleensä keskustelu ohjautuu omistuksen osalta vero-oikeudelliseen pohdintaan esimerkiksi henkilötuloverotuksen tulolajeihin kuten ansio- ja pääomatuloihin. Omistuksen osalta vero-oikeudellinen tulolajijako ei ole kuitenkaan käytännössä se kaikkein olennaisin kysymys. Tärkeämpää on tietää, kuka omaisuuden omistaa ja millä osuudella.
Omistuksen osalta olennaisia taustatietoja ovat esimerkiksi: Kuka on tehnyt työn omaisuuden eteen? Kuka ylläpitää omaisuuden arvon säilymistä? Kenellä on omistuskirjat omaisuuden hankkimisesta?
Kryptovaluuttayhteisössä nämä kysymykset nousevat aina säännöllisin väliajoin esiin. Valtion rooli esimerkiksi bitcoinin järjestelmän ylläpidossa tai sen arvon säilymisen osalta on lähes olematon. Omistuskirjat bitcoinomistuksistakin ovat vain sijoittajalla itsellään. Bitcoinyhteisön käyttäjät käytännössä myös itse yläpitävät bitcoinverkkoa ilman kolmansia osapuolia kuten valtiota tai pankkeja.
Olenkin muutaman kerran tästä asiasta veroviranomaisilta kysynytkin: Kuka omistaa nämä varat ja millä omistusosuudella? Onko teillä osoittaa omistustodistusta? Olenko teille velkaa ja jos olen, niin onko teillä osoittaa alkuperäinen velkakirja?
Nämä kysymykset ja muutama muu ovat yleensä johtaneet siihen, että asiointi verovirkailijoiden kanssa on ollut lyhyttä ja ytimekästä. Vastauksia esittämiini kysymyksiin en ole koskaan saanut, mutta henkilöverotus on yleensä passivoitunut siihen hetkeen. Itse epäilen, että tämä johtuu siitä, vero-oikeudellisesti luonnollisen henkilön kryptotulojen verottaminen on mahdollista, mutta toisen omaisuuden verottaminen puolestaan on vähän haastavampaa.
Tästä olen päätellyt, että Suomen lainsäädäntö on itse asiassa ihan oikeassa kryptovaroihin liittyvien luokittelujen osalta: Kryptovarat ovat omaisuutta, ja ne ovat nimenomaan sataprosenttisesti kryptosijoittajan omaisuutta. Ja mikäli joku muu haluaa esittää vaatimuksia tähän omistussuhteeseen, heidän tulee ensisijaisesti osoittaa, että joku osa tästä omaisuudesta kuuluu heille.
Tätä kirjoitusta ei tule yleisesti tulkita verotusohjeeksi, koska tässä esitetyt asiat tulee ensin erittäin huolellisesti ymmärtää ennen kuin verotuksen mahdollinen minimoituminen on todellisuudessa mahdollista.
Henri Väkeväinen
Kirjoittaja on Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen puheenjohtaja, ja hänellä on vuosien kokemus kryptovaluutoista sekä niihin liittyvien oikeudellisten tilanteiden ratkaisemisesta
