Vuoden alussa rahoja virtasi eniten ulos Pohjois-Amerikkaan sijoittavista rahastoista.
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin helmikuussa yhteensä 1,8 miljardia euroa uusia pääomia. Rahastopääomaa kasvatti myös myönteinen markkinakehitys. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo nousi 210 miljardiin euroon, kun se tammikuun lopussa oli 205 miljardia euroa.
Osakerahastoissa uusia pääomia sijoitettiin helmikuussa pääasiassa kehittyville markkinoille, Eurooppaan ja Pohjoismaihin yhteensä 457 miljoonaa euroa. Pääomia lunastettiin toimialarahastoista sekä globaalisti ja Suomeen sijoittavista rahastoista, yhteensä 160 miljoonaa euroa.
Sharpen mittarilla mitattuna Tyynenmeren alueelle sijoittava rahastoluokka menestyi parhaiten (Sharpe 12 kk 1,25). Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.
Vuoden alusta nettomerkinnät olivat eniten miinuksella Pohjois-Amerikkaan sijoittavissa rahastoissa, joista pääomia virtasi ulos 301 miljoonaa euroa. Niin ikään nettomerkinnät maailmarahastoihin, joissa Yhdysvaltojen osuus on tyypillisesti korkea, olivat miinuksella 191 miljoonaa euroa.
Eniten nettomerkittiin Eurooppaan (339 M€) ja Pohjoismaihin (308 M€) sijoittavia osakerahastoja. Korkorahastojen nettomerkinnöistä tammi-helmikuussa puolet tehtiin luokiteltujen yrityslainojen rahastoihin.
